Ukrainan sotaan liittyviä fb-kirjoituksiani

Fb-kirjoitus 26.11.2023

Kievin ydinporukka ei ole vielä tähän saakka kommentoinut Ukrainan sodan kariutuneita rauhanneuvotteluita. Mutta nyt kommentti kuultiin...

24.11. julkaistiin (ukrainalaisella 1+1 televisiokanavalla) David Arakhamian haastattelu. Mies on Zelenskyn puoluetoveri ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän oli myös alusta lähtien mukana Ukrainan ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa. 

Ukrainan ja Venäjän delegaatiot tekivät Istanbulissa rauhansopimusluonnoksen, jonka pohjalta Zelensky ja Putin voisivat tavata ja sopia rauhan. https://www.dailysabah.com/…/zelenskyy-putin-summit-in… 

Arakhamia kertoo (osa haastattelua https://www.youtube.com/watch?v=0G_j-7gLnWU ), että Venäjän keskeisenä rauhanehtona oli Ukrainan puolueettomuus (ei Natoa). Haastattelija kysyy, miksi tähän ei suostuttu. Arakhmia toteaa selittelyjen päätteeksi, että heidän palattua "Istanbulista, (Brittien pääministeri) Boris Johnson tuli Kieviin (9.4.) ja ilmoitti, että mitään sopimuksia ei Venäjän kanssa tehdä -taistelkaa vaan". 

Arakhamia pyyhkäisee otsaansa asiasta kertoessaan (1:58). Varmasti hän tuntee syyllisyyttä siitä, miten he suostuivat jatkamaan sotaa, sadoista tuhansista kuolleista maanmiehistään, ja epävarmuutta mahdollisista seurauksista, jos rauhanneuvottelujen vesittäjiä ryhdytään joskus etsimään ja laittamaan tilille. 

Suomikaan ei ole siis itseasiassa tukenut sodassa Ukrainaa (tähän mennessä on pulitettu n. 1.4 mrd euroa: https://www.ifw-kiel.de/…/war…/ukraine-support-tracker ), vaan lännen Venäjää vastaan käytymää sotaa. Jos ukrainalaiset olisivat itse saaneet päättää, sota olisi päättynyt todennäköisesti jo puolitoista vuotta sitten.

Suomenkin on hyvä pitää mielessä, minkälaisten sodanlietsojien ja aseiden ystävien joukoon se on Nato-jäsenenä joutunut.

Fb-kirjoitus 18.9.2023

Kun valtamedia on monen asian käsittelyssä taantunut puolueelliseksi ja päämäärätietoiseksi kansan mielipiteitä, tunteita ja siten lopulta poliittisia päätöksiä ja vaalien tuloksiakin sanelevaksi propagandaksi, on onni, että nettiyhteydet tarjoavat pääsyn riippumattomaan, asioita monipuolisesti käsittelevään mediaan.

Tässä on jo 30.7. julkaistu Ukrainan sotaan liittyvä haastattelu, joka on kuitenkin vielä aivan ajankohtainen:  https://youtu.be/t2451jFeZp0?si=w8fuIzoaEW8KId-N  . Haastattelussa esiintyvä John Mearsheimer on ansioitunut kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut Chicagon yliopiston professori ja entinen USA:n ilmavoimien upseeri.

Mearsheimer uskoo, että USA ei tehnyt mitään estääkseen sotaa eskaloitumasta, koska se arvioi, että lännen antaman aseavun ja sanktioiden avulla Ukraina pystyisi lyömään Venäjän. Hän pitää tällaisia laskelmia yksinkertaisesti tyhmänä (6:40-8:40).

Tiedetään, että länsi sabotoi sodan alussa käytyjä rauhanneuvotteluita (14:50-). Varovaisena tiedemiehenä Mearsheimer ei väitä, että länsi pilasi varman rauhan. Mutta lännen usko siihen, että Venäjä vielä kaatuu, voi selittää sen aktiiviset toimet neuvotteluiden vesittämiseksi (15:40-).

Mearsheimerin mukaan Venäjä näki Ukrainan Nato-jäsenyydessä olemassaoloa uhkaavan geopoliittisen asetelman (existential threat), joka ei voinut toteutua (35:25-). Koska Ukrainan Nato-jäsenyyttä kaikesta huolimatta ajettiin eteenpäin, Venäjälle ei ole neuvotteluteiden sulkeuduttua jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin varmistaa, että Ukrainasta tulee Venäjän suhteen vaaraton "dysfunctional rump-state", toimimaton tynkävaltio (22:50-).

Haastattelussa viitataan Mearsheimerin 25.9.2015 Ukrainan tilanteesta pitämään esitykseen (kuva), jossa hän jo silloin ymmärsi, mihin tilanne Ukrainassa johtaa ja mihin se on tänä päivänä johtanut: "Ukraine is going to get wrecked", Ukrainasta tulee romua (34:40-).

Ukraina olisi voinut saada turvatakuut ilman Nato-jäsenyyttäkin. Joka väittää muuta, ei puhu totta. Ilman sen pidemmälle meneviä syytöksiä USA ja muut Ukrainan Nato-jäsenyyttä jääräpäisesti ja ylimielisesti ajaneet ja sittemmin rauhanneuvottelut sabotoineet tahot veivät huteriin arvioihin perustuen ukrainalaiset sotaan ja kuolemaan hyvin vaikeasti kukistettavaa, omaa turvallisuuttaan puolustavaa vastustajaa vastaan. Ja todennäköisesti tästä onnettomasta sodasta ja sen jo sadoista tuhansista turhista uhreista vastuussa olevat ihmiset, kaikkien onnettomien hännystelijöidensä keskellä, eivät koskaan joudu vastuuseen päätöksistään.

Fb-kirjoitus 30.4.2022

Siinä on epäilemättä yksi Ukrainan sodan pääarkkitehdeista, Yhdysvaltain poliittisten asioiden aliulkoministeri Victoria Nuland. Nulandin toiset isovanhemmat ovat Ukrainasta tulleita siirtolaisia.
Nuland oli Yhdysvaltojen Nato-edustaja 20.6.2005-2.5.2008. Pestiä ei ollut tarvetta jatkaa pitemmälle, sillä hän pääsi Bukarestin Nato-huippukokouksessa 3.4.2008 tavoitteeseensa: Ukrainalle avattiin ovet Natoon (Saksan ja Ranskan vastustuksesta huolimatta).

18.9.2013-20.1.2017 Nuland oli Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Euroopan ja Euraasian asioissa. Aikaväliin ajoittuu Ukrainan vallankumous 2014, jossa sen demokraattisesti valittu (mutta mm. Nato-vastainen) presidentti syöstiin vallasta. Nulandin osallisuudesta tapahtumien kulkuun on esitetty epäilyjä.
Nulandin perhessä on kokemusta sotien ja vallanvaihdosten järjestämisestä. Nulandin mies Robert Kagan oli perustamassa 1998 Project for New America Centyry (PNAC) - ajatushautumoa, joka kaupitteli Clintonille ja G. W. Bushille Irakin sodan (2003-2011). Ajatushautomo lopetettiin vuoden 2006 lopulla heti, kun Saddam Hussein oli saatu hirtettyä. "American leadership is good both for America and for the world", hautomon omin sanoin.

Putin piti huolestuneen puheen 10.2.2007 Munchenin turvallisuuskokouksessa. Irakin sodan ja Saddamin kohtalon valossa se on ymmärrettävä. Onko kukaan suojassa Yhdysvaltojen mielivallalta? Nyt vihdoin USA on päässyt sotaan Venäjää vastaan. Onko Venäjän ajaminen sekasorton Suomelle ja Suomen turvallisuudelle yhdentekevää?

Kuva on otettu Nulandin Intian vierailun aikana maaliskuussa 2022. Nuland vasemmalla, oikealla joku intialainen maansa myyjä. USA osallistuu päämäärätietoisesti ja maailmanlaajuisesti globalististen, omaa kansaansa vastaan toimivien voimien tukemiseen. Suorien taloudellisten etujensa ajamisen lisäksi USA pyrkii saamaan maasta kuin maasta sotilaallisen liitolaisen, kääntämään sen ulkopolitiikan omia vihollisiaan vastaan. Euroopan osalta sen missio on jo onnistunut.

Fb-kirjoitus 28.10.2022

Laitan vielä pari postausta Ukrainan sodasta...en siksi, että puolustaisin Venäjää tai sen hyökkäystä (!), vaan siksi, että jos sotaa ei ymmärretä suurvaltapolitiikan näkökulmasta, ei tuleviakaan sotia suurvaltojen välillä pystytä estämään. Ja siihen suurvaltojen väliin voi vielä joskus päätyä Suomikin, niin kuin Talvisodassa kävi.

RAND corporations on amerikkalainen 1948 perustettu suuri ja vaikutusvaltainen ajatushautomo, joka ilmoittaa edistävänsä Yhdysvaltojen "hyvinvointia ja turvallisuutta". Kuvissa on otteita heidän netistäkin löytyvästä 227-sivuisesta  https://www.rand.org/pubs/research_reports/RR3063.html vuoden 2019 "Extending Russia" -julkaisusta, jossa se analysoi erilaisia keinoja, joilla Venäjää voidaan heikentää kilpailevana suurvaltana (!).

Yllä ensimmäisessä tekstin kappaleessa keinot on lueteltu: joukossa mm. "promoting regime change in Belarus". Hmm... vaikuttaa puuttumiselta itsenäisen, suvereenin valtion asioihin. Hallintojen vaihtajana Yhdysvallat on tietysti kokenut tekijä, esim. CIA:n osallisuus Iranin vuoden 1953 vallankaappauksessa paljastettiin virallisesti 2013.

Toisessa otteessa on kuvattu niitä riskejä, joita Ukrainan aseistamisesta, "providing leathal arms to Ukraine", voi seurata (USA on kouluttanut Ukrainan sotavoimia vuodesta 2015 ja toimittanut sinne raskasta aseistusta virallisesti vuodesta 2017). Asetoimitusten riskinä mainitaan, että tilanne Itä-Ukrainassa voi eskaloitua ja siitä voi seurata Ukrainalle alue-ja miesmenetyksiä. Näin kävi. Ei mitään uutta auringon alla, kun suurvaltojen edut törmäävät. Mutta USA otti riskin. Sillä itsellään oli loppujen lopuksi vähän menetettävää, maine voi kärsiä ja luotettavuus, niin kuin otteessa mainitaan "cost to US prestige and credibility". Mutta paljon voitettavaa.

Kolmannesta otteesta selviää, että jopa se energiapolitiikka, jota USA ympäri maailman haluaa edistää, todennäköisesti kätkee suurvaltapoliittisen intressin. Ja "Venäjälle asetetut sanktiot, etenkin kun koko EU saadaan niihin mukaan, heikentävät Venäjän taloutta". Mutta sitä ei mietitä, kumpi loppupeleissä vahingoittuu enemmän: Eurooppa vai Venäjä.

Toisten kilpailevien suurvaltojen heikentäminen on jokaisen suurvallan strateginen tavoite. USA hylkäsi diplomaattiset ratkaisut Itä-Ukrainan sisällissotaan, aseisti Ukrainaa ja provosi Venäjän hyökkäämään, jotta Venäjä saatiin sen voimia uuvuttavaan ja suurvalta-asemaa heikentävään sotaan.

Mutta miksi kuitenkin näin suuri projekti ja sota? Taustalla voi olla halu saada Kiinan puolella oleva Venäjä pois pelistä, Venäjän vaikutusvallan kasvu Lähi-idässä, halu saada Ukrainan luonnonvarat läntisen pääoman hyödynnettäväksi, USA:n sotateollisuuden halu "luoda markkinoita tuotteilleen" (viimeisimmästä eli Irakin sodasta oli jo liian pitkä aika...), absurdi pelko Venäjän vaikutusvallasta USA:n valtasuhteisiin (demokraatit uskoivat, että Venäjän vaalivaikuttaminen ratkaisi vuoden 2017 presidentinvaalit Trumpin hyväksi) tai ihan vain Washingtonin vallanpitäjien käsittämätön viha ja halu saada Putin pois Venäjän johdosta.

Saksan entinen liittokansleri Merkel osallistui Minskin sopimusten neuvotteluihin 2014/15. Näillä sopimuksilla haettiin rauhanomaista ratkaisua Itä-Ukrainan sisällissotaan.

Viime vuoden lopulla (7.12.) Die Zeit-lehti julkaisi Merkelin haastattelun, jossa hän myönsi, että tosiasiassa länsi osti Minskin sopimuksilla, pysyvän rauhan sijaan, Ukrainalle aikaa (aseistautua). Suomessa ainakin HS ja IS noteerasivat Merkelin kommentin.

Kiinnostavin kysymys on edelleenkin tietysti se, mikä oli USA:n rooli sodan eskaloimisessa. Hekö selittelivät ja pelottelivat Ukrainan johtajat niin, etteivät he Arestovichin lailla nähneet edessään muuta tietä rauhaan ja turvaan kuin sodan?

Merkel ei varmasti olisi sitonut Saksaa venäläisen energian varaan, jos hän olisi kokenut Venäjän todellisena uhkana. Todennäköisesti Merkeliä suuremmat voimat ottivat tapahtumien kulun Euroopassa haltuunsa ja Venäjästä alettiin luomaan uhkakuvaa. Ja lopulta USA sai sotansa Venäjää vastaa.